ASiakastarinat

Eiran Sairaala ulkoisti tietohallintonsa

Eiran Sairaalan toiminta on laajentunut tasaisesti vuosien ajan, ja palveluita digitalisoidaan jatkuvasti entistä paremmin nykypäivän tarpeita vastaaviksi. Tietohallinnon ja IT-tuen suunnitelmallinen kehittäminen onkin ollut yhtenä merkittävänä kohteena Eiran Sairaalan toimintastrategiassa.

Eiran Sairaala etsi vastuullista ja laajan osaamisalueen omaavaa kumppania vastaamaan tietohallintopalveluista kokonaisvaltaisesti. Integral valikoitui haastateltavaksi ensin suositteluiden kautta ja sittemmin vakuuttavalla portfoliolla. IT-tukemme palvelee lisäksi kaksikielisesti, mikä on Eiran Sairaalan kaltaiselle asiantuntijaorganisaatiolle merkittävä lisäarvo.

Eiran Sairaalan IT-ympäristö on laaja ja verrattain haastava ympäristö. Se on vaatinut taakseen tarkan määrittelyn sekä kattavan tietoturvan, sillä esimerkiksi potilassuojalaki määrittelee käytäntöjä potilasdatan säilyvyydestä sekä jatkuvuudesta. Tiedon on oltava aina saatavilla ja ajantasaista.

Tietoliikenteen ja verkkoyhteyksien on toimittava häiriöttä, sillä mm. laboratoriolähetteet, digitaalinen röntgen, ajanvaraukset, e-reseptit, Kanta-palvelut sekä sähköiset lähetteet eri lääkäriasemien ja sairaaloiden välillä kulkevat verkkopalveluiden kautta.

Lyhytkin käyttökatkos verkkoliikenteen toiminnassa voi pahimmillaan kertautua pitkinä odotusaikoina sekä kasvavina kustannuksina. Integral vastaa Eiran Sairaalan tietoverkon toimivuudesta sekä tietoturvasta. Lisäksi palvelin- ja työasemaympäristöt sekä normaalit toimistosovellukset, kuten sähköposti, sisältyvät toimintamme piiriin.

Jaa asiakastarina:

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy aina ajan tasalla

Kiinnostuitko? Kerromme mielellämme lisää

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kattotutka on Integralin pitkäaikainen asiakas, joka kaipasi päivitystä tietoturvaratkaisuihinsa. Ratkaisuksi valikoitui taustakartoituksen pohjalta SOC-palvelu.

Taaleri on pohjoismainen pääomarahastoyhtiö, joka keskittyy uusiutuvaan energiaan ja muihin vaihtoehtoisiin sijoituksiin. He ovat ulkoistaneet ICT-toimintonsa Integralin asiantuntijoille, ja ovat kumppanivalintaansa hyvin tyytyväisiä. Yhteistyö on

Gaius-säätiö hyödyntää Microsoft Surface Hubia toiminnassaan niin ikäihmisten kuin henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa.

Kiva kun kävit, mutta ethän mene vielä!

Tarjoamme teille nyt maksuttoman kartoituksen – varaa siis aika ja katsotaan yhdessä, miten voimme auttaa yritystäsi!

Tai

Tilaa uutiskirjeemme alta, niin pysyt aina ajan tasalla, mitä alalla tapahtuu.