Ajankohtaista

Miten vastuut palovaroittimista muuttuvat?

Vastuu palovaroittimien hankinnasta ja niiden kunnossapidosta siirtyy kiinteistön omistajan vastuulle vuoden 2024 alusta alkaen.

Uusi pelastuslaki

Vuoden 2024 alusta voimaan astunut pelastuslaki tuo merkittäviä muutoksia paloturvallisuuden varmistamiseen. Uuden lain mukaan asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy asukkailta kiinteistön omistajille, kuten taloyhtiöille, vuoden 2025 loppuun mennessä. Lakimuutoksen tavoitteena on parantaa paloturvallisuutta ja selkeyttää vastuita, jotta palovaroittimien toimivuus varmistuu kaikissa asunnoissa.

Vaikutukset rivi- ja kerrostaloihin

Lakimuutos vaikuttaa erityisesti kerros- ja rivitaloihin, joissa palovaroittimen puuttuminen tai toimimattomuus voi vaarantaa myös naapuriasuntojen paloturvallisuuden. Arvioiden mukaan jopa puolessa asunnoista on ollut puutteita palovaroittimien toimivuudessa ja määrässä. On havaittu, että merkittävässä osassa henkilövahinkoihin johtaneissa tulipaloissa palovaroitinta ei ole ollut tai se ei ole toiminut.

Kiinteistön omistajan vastuut palovaroittimista

Kiinteistön omistajan (mm. taloyhtiö) on varmistettava, että asunnoissa on riittävästi toimivia ja oikein asennettuja palovaroittimia, jotka havaitsevat alkavan tulipalon mahdollisimman aikaisin. Taloyhtiön on myös huolehdittava siitä, että palovaroittimet ovat toimintakunnossa ja uusittava ne teknisen käyttöiän päättyessä tai muusta syystä, kuten laitteen rikkouduttua.

Kunnossapitovastuuseen kuuluu palovaroittimien säännöllinen huolto ja vikailmoituksiin reagointi. Taloyhtiön on seurattava, että asennukset ja huollot toteutetaan asianmukaisesti sekä ryhdyttävä toimenpiteisiin poikkeamien ilmetessä.

Taloyhtiön asukkaiden velvollisuudet ja ohjeistus

Asukkaan ja osakkeenomistajan velvollisuutena on ilmoittaa vioista viipymättä saatuaan näistä tiedon. Asukas tai osakas voi olla vahingonkorvausvelvollinen, mikäli hän laiminlyö palovaroitinta koskevan ilmoitusvelvollisuuden ja tästä aiheutuu yhtiölle tai kolmannelle osapuolelle vahinkoa.

Asukkaita on hyvä ohjeistaa testaamaan palovaroittimen sireenin toimintaa säännöllisesti ja muistuttaa asukkaita siitä, että kiinteistöön kuuluvia laitteita ei saa irrottaa paikaltaan.

Pääsy huoneistoon

Kiinteistön omistajan oikeus päästä huoneistoon

Uusi pelastuslaki antaa kiinteistön omistajalle oikeuden päästä huoneistoon tarvittavia huoltotoimenpiteitä varten, jos se on välttämätöntä. Tämä oikeus on voimassa jo lain siirtymäaikana 2024–2025. Käynti huoneistossa on järjestettävä asukkaalle sopivana aikana kohtuullisen ajan kuluessa, jollei työn kiireellisyys tai laatu muuta vaadi. Asunnossa käynnistä on ilmoitettava etukäteen. Hyvä käytäntö on ilmoittaa hyvissä ajoin, yleensä vähintään kahta viikkoa ennen työn suorittamista. Riittävä ilmoitus on ainakin asuntoihin jaettava käynti-ilmoitus.

Yhteistyöllä parempaan paloturvallisuuteen

Tulipalo vaarantaa sekä palavan huoneiston että naapureiden turvallisuuden. Paloturvallisuuden takaaminen on kaikkien osapuolten vastuulla. Taloyhtiön hankkimat ja ylläpitämät palovaroittimet lisäävät kaikkien asukkaiden turvallisuutta. Kiinteistön omistajilla on vuoden 2025 loppuun asti aikaa suunnitella palovaroittimien hankinta sekä niiden huolto- ja ylläpitotoimenpiteet.

Tässä blogitekstissä on hyödynnetty Spek:in ohjetta palovaroittimista.

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy aina ajan tasalla

Kiinnostuitko? Kerromme mielellämme lisää

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vuoden 2026 alusta lähtien on taloyhtiöiden vastuu varmistaa, että kaikissa asunnoissa on toimivat palovaroittimet. Tämä muutos pelastuslaissa korostaa taloyhtiöiden vastuullisuutta asukkaiden turvallisuuden varmistamisessa. Uudistus tarjoaa
Kiinteistönhuollossa siirrytään yhä enemmän kohti tiedolla johtamista, ja IoT-palovaroittimet ovat esimerkki teknologiasta, joka tuo merkittäviä säästöjä ja lisäarvoa taloyhtiöille. Toisin kuin peruspalovaroittimet, IoT-palovaroittimet keräävät ja

Kiva kun kävit, mutta ethän mene vielä!

Tarjoamme teille nyt maksuttoman kartoituksen – varaa siis aika ja katsotaan yhdessä, miten voimme auttaa yritystäsi!

Tai

Tilaa uutiskirjeemme alta, niin pysyt aina ajan tasalla, mitä alalla tapahtuu.