Kotimaisen työn merkitys on meille kaikille tärkeää. Tarjoamalla työtä vahvistamme alueemme taloutta ja työllisyyttä, ja työn vaikutukset ulottuvat laajalle. Työ on osa työntekijöiden perheiden arkea ja elämää: vanhemmat ansaitsevat palkkaa, jolla rahoitetaan perheen tarpeet ja harrastukset. Yhteiskunta saa verotuloja, ja yritykset voivat tehdyn työn avulla edelleen kehittää liiketoimintaansa.
Välillä tulee mietittyä, mitä tapahtuisi, jos palkanmaksu loppuisi tai työpaikat katoaisivat. Millainen olisi vaikutus perheille, työntekijöille ja yrityksille? Korona-aikana ja taloudellisissa laskusuhdanteissa tällaisetkin kysymykset ovat nousseet mieleen. Yrityksemme olemassaolon aikana olemme maksaneet palkkoja jopa parinkymmenen miljoonan euron edestä, ja samalla olemme tuottaneet yhteiskunnalle merkittäviä verotuloja. Kotimainen työ on paitsi palkanmaksua myös vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista yhteiskunnassamme.
Kotimainen työ on myös vastuullisuutta
Olemme rehellisesti paikallisia, lähellä ja valmiita kantamaan yhteiskunnallisen ja liiketoiminnallisen vastuumme. Toimimme avoimesti ja hyvällä hallintotavalla. Tämä tarkoittaa myös ympäristö- ja sosiaalisen vastuun huomioimista. Lisäksi viime vuosina henkilöstön hyvinvoinnin merkitys on entisestäänkin korostunut: hyvinvoiva työntekijä jaksaa paremmin niin työssä kuin vapaa-ajallaan.
Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti. Digitalisaatio etenee vauhdilla, ja jokaisen yrityksen on pysyttävä kehityksen mukana. Datan rooli tuotannontekijänä kasvaa, ja ihmisten, datan ja teknologian yhdistäminen on yritysten tekemisen keskiössä, ja samoin myös meidän toimintamme keskiössä. Missiomme onkin auttaa ihmisiä onnistumaan työssään, jotta yritykset menestyvät liiketoiminnassaan. Mutta kaikki alkaa meistä ihmisistä.
Työtä tehdään yhä enemmän verkostomaisessa toimintamallissa, jossa vuorovaikutus ja tiedon jakaminen ovat keskiössä. Valitsemalla työtä Suomeen tuemme paikallista osaamista ja menestystä.
Me Integralissa haluamme rakentaa parempaa tulevaisuutta tarjoamalla työtä Suomessa – ja mahdollisesti myös muualla. Työn ja osaamisen merkitys on ratkaiseva kasvun ja menestyksen mahdollistamiseksi. Tämä edellyttää, että pysymme mukana kehityksessä ja luomme pieniä ja isoja arjen innovaatioita menestymisen mahdollistamiseksi.
Kotimaisella työllä on merkitystä. Valitse siis työtä Suomeen! #valitsetyötäsuomeenpäivä
Kirjoittaja: toimitusjohtaja Anne Ebeling